Kirjoitettu 14.5.2021

Kuntavaalien ehdokasnumerot julkaistu!

Perussuomalaisia ehdokkaita voi Pirkkalassa äänestää numeroilla 38-58.
Kaikki ehdokkaamme löydät alla olevan linkin kautta vaaligalleriastamme!
Kirjoitettu 22.2.2021

Kuntavaaliteemamme

Tiedote 21.2.2021
Julkaisuvapaa heti
Pirkkalan Perussuomalaiset julkaisivat kuntavaaliohjelmansa
Pirkkalan Perussuomalaiset julkaisivat vaaliohjelmansa tuleviin vaaleihin. ”Kuntavaalisloganimme on ”Yhdessä kuntamme puolesta”. Tällä haluamme viestiä, että elinvoimainen ja itsenäinen Pirkkala luodaan hyvällä yhteistyöllä, niin muiden puolueiden kuin kuntalaistenkin kanssa, toteaa Pirkkalan Perussuomalaisten puheenjohtaja Harri Vuorenpää.
Ohjelman teemat ovat seuraavat:
1. Vastuullinen taloudenpito ja yrittäjyyden tukeminen
Kuntamme on suurten muutosten ja haasteiden edessä. Talouden näkymät ovat synkät ja meidän pitää pystyä hillitsemään kulujen jatkuvaa kasvua. Veronkorotusten aika on ohi, samoin esim. asumisen ja autoilun kulujen jatkuva lisääminen. Talouden tulopuolta on kasvatettava jatkuvasti kehittämällä kunnan elinvoimaa ja houkuttelevuutta niin uusien kuntalaisten kuin uusien yritysten silmissä. Investoinnit ovat tärkeitä, mutta ylimitoitettuja, taloudellisesti kestämättömiä ja mahdollisesti veronkorotuksia vaativia investointeja emme tule hyväksymään. Esimerkiksi seuturaitiotien mahdolliseen tulemiseen kuntaamme suhtaudumme äärimmäisen kriittisesti sekä tarpeellisuuden että talouden kannalta. Kestävä taloudenpito on paras tae kuntamme itsenäisyydelle!
Paikallisia yrittäjiä tulee tukea kunnan toimintoihin liittyvissä hankinnoissa esimerkiksi pilkkomalla isot hankinnat siten, että myös pienemmillä yrittäjillä on mahdollisuus tarjota palvelujaan. Samalla tietenkin tuetaan työllisyyttä Pirkkalassa. Pidämme myös tärkeänä jatkuvan vuoropuhelun ylläpitämistä paikallisten yrittäjien kanssa ja korostamme, että vireä yritystoiminta on elinvoimaisen kunnan merkki!
2. Luonnonläheinen Pirkkala on ainutlaatuinen
Ympäristönäkökohdat on otettava huomioon myös kunnallispolitiikassa. Me pirkkalalaiset arvostamme ympäristöä, puhdasta luontoa ja vesialueita, mitä kuntamme sijainti meille monimuotoisesti tarjoaa. Lähiyhteisöt, lähipalvelut, lähiruoka ja järkevä maankäyttö tukevat kestävää ympäristöä ja ihmisten hyvää elämää. Kannatamme liiallisen byrokratian ja ihmisten holhoamisen purkamista, vaikkakin esimerkiksi eläinten oikeuksia pitää viedä tehokkaasti eteenpäin.
3. Osallistava, yhteisöllinen ja palveleva kunta
Nykyaikainen ja kehittyvä kunta kuuntelee kuntalaisia. Kunnan tulee edelleen kehittää uusia ja luotettavia kanavia kuntalaisten kuulemiseksi. On myös varmistuttava entistä paremmin siitä, että kuntalaisten viestit menevät perille päättäviin pöytiin ja käytännön toteutuksiin.
Pidämme tärkeänä, että kaikenikäisten peruspalvelut kunnassa pysyvät laadukkaina niin, että kukaan ei koe jäävänsä yksin tai ilman tukea. Kiusaamiseen kaikilla tasoilla tulee olla nollatoleranssi. Jokaiselle kuntalaiselle vauvasta vaariin tulee Pirkkalan olla hyvä paikka asua, elää ja harrastaa!
Lisätiedot:
Harri Vuorenpää,
Puheenjohtaja, Pirkkalan Perussuomalaiset
Puh. 040 725712
Kirjoitettu 9.11.2020

Henkilövalinnat 2021 sekä pormestariehdokkaan julkistaminen

Pirkkalan Perussuomalaiset pitivät yhdistetyn kevät- ja syyskokouksensa 6.11.2020 Ravintola Oliversin kabinetissa ja valitsivat ensi vuoden hallituksensa. Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa yksimielisellä päätöksellä Harri Vuorenpää. Muut hallitukseen valitut olivat Jaana Ristimäki-Anttila, Matti Heinonen sekä Veli-Matti Ahtiainen.

Kokouksessa päätettiin myös pormestariehdokkaan asettamisesta. Perussuomalaiset päättivät yksimielisesti asettaa oman pormestariehdokkaansa ensi kevään vaaleihin. Pormestariehdokkaan nimi tullaan julkaisemaan ensi viikon lauantain toritapahtuman yhteydessä, johon on myös tulossa vierailemaan puolueen kansanedustajat Veikko Vallin, Veijo Niemi sekä Kike Elomaa.

Kirjoitettu 5.8.2020

Lähde ehdolle kuntavaaleihin!

Hei!

Seuraavat kuntavaalit pidetään huhtikuussa 2021 ja niihin valmistautuminen on jo hyvässä vauhdissa.

Olisitko sinä halukas lähtemään Perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi Pirkkalassa?

Ketkä olisivat sopivia ehdokkaaksi? Jos olet halukas vaikuttamaan jokapäiväiseen elämään liittyviin asioihin kunnassamme, olet sopiva ehdokas! Kunnanvaltuustossa päätetään kunnan taloudesta, investoinneista, varhaiskasvatuksesta, kaavoituksesta jne. jne.

Jos mietit oletko “tarpeeksi hyvä” lähtemään ehdokkaaksi vastaus on: kyllä olet! Jokainen on asiantuntija jossain riippuen omasta henkilöhistoriasta ja elämäntilanteesta. Kaikkea kokemusta voi käyttää hyödyksi kuntapäättäjänä ja kaikesta on apua päätöksenteossa.

Jos kiinnostuit ehdolle lähtemisestä, voit ottaa joko suoraan yhteyttä minuun tai vastaavasti käydä netissä puolueen sivuilla täyttämässä alustavan ilmoittautumislomakkeen osoitteessa:

https://www.perussuomalaiset.fi/…/mitapa-jos-lahtisit-ehdo…/

Mikäli koet, että ehdokkuus ei ole sinun juttusi mutta tunnet jonkun joka olisi halukas lähtemään niin vinkkaa hänelle ehdokkuudesta. Myös tästä olisi suuri apu!

Jos tulee mitä tahansa kysyttävää koskien kuntavaaliehdokkuutta niin ottakaa reilusti yhteyttä. Vastaamme mielellämme kaikkiin mieltänne askarruttaviin asioihin!

Hyvää loppukesää ja ollaan yhteydessä!

Ystävällisin terveisin,

Harri Vuorenpää
Puheenjohtaja
Pirkkalan Perussuomalaiset
harrivuorenpaaps@nullgmail.com

Kirjoitettu 22.11.2019

Henkilövalinnat vuodelle 2020

Pirkkalan Perussuomalaiset pitivät syyskokouksensa 22.11.2019 liikuntatalon kokoustiloissa ja valitsivat ensi vuoden hallituksensa. Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa yksimielisellä päätöksellä Harri Vuorenpää. Muut hallitukseen valitut olivat Jaana Ristimäki-Anttila, Matti Heinonen sekä Veli-Matti Ahtiainen.

Kokouksessa täytettiin myös ensimmäiset sitoumukset kuntavaaliehdokkuuteen keväällä 2021 pidettäviin kuntavaaleihin. ”Vaaleihin on vielä n. puolitoista vuotta aikaa, mutta valmistelut pitää aloittaa heti ensi vuoden alusta. On mukava huomata, että innokkaita lähtijöitä Perussuomalaisten listoille ehdokkaaksi on enemmän kuin koskaan ennen tässä vaiheessa”, toteaa puheenjohtaja Vuorenpää.

Kirjoitettu 7.2.2018

Hallitus järjestäytyi vuodelle 2018

Pirkkalan Perussuomalaisten hallitus on järjestäytynyt vuodelle 2018. Puheenjohtajana toimii jo aikaisemmin yhdistyksen syyskokouksessa valittu Harri Vuorenpää. Yhdistyksen varapuheenjohtajana toimii Seppo Orpana ja sihteerinä Jaana Ristimäki-Anttila. Muut hallituksen jäsenet ovat Armi Kärki ja Veli-matti Ahtiainen.

Kirjoitettu 15.1.2018

Pirkkalan Perussuomalaisia piirin johtoon

Pirkkalan Perussuomalaisia on valittu Perussuomalaisten Pirkanmaan piirin johtoon vuodelle 2018. Harri Vuorenpää toimii piirin puheenjohtajana ja Jaana Ristimäki-Anttila piirin tiedottajana vuonna 2018.

Kirjoitettu 15.11.2013

Ajankohtainen asia 1

Ajankohtaisilla asioilla voidaan nostaa esille esimerkiksi tietoa muutoksista hallituksessa, uusista poliittisista voitoista tai muista vastaavista asioista, jotka ovat tapahtuneet äskettäin tai tapahtuvat aivan pian. Etusivulla näkyy kerralla kaksi ajankohtaista asiaa julkaisujärjestyksessä.

Etusivun asettelut vaativat toimiakseen, että sivustolla on kerrottavanaan vähintään kaksi ajankohtaista asiaa. Näitä kannattaa siis olla. Mahdollisuutta vanhempien ajankohtaisten asioiden arkiston selaamiseen ei toistaiseksi ole, mutta sellainen on mahdollisesti tulossa.

Kirjoitettu 15.11.2013

Ajankohtainen asia 2

Tässä on ajankohtainen asia, jonka johdanto erotettu erota ote-työkalulla. (lisää…)